Tuija Tunturi nimitetty toimitusjohtajaksi

Tuija Tunturi, MBA, on nimitetty Sofiapalvelut Oy:n toimitusjohtajaksi. Hänen vastuualueenaan ovat Kulttuurikeskus ja kokoushotelli Sofian ravintola-, majoitus- ja kokouspalvelut. Tunturi siirtyi toimitusjohtajaksi yrityksen markkinointipäällikön tehtävästä. Tätä ennen hän toimi matkailu- ja ravitsemusalan yrittäjänä Kanta-Hämeessä.

Etiopian kirkko ja luostariperinne –seminaari, la 8.4.2017 klo 13–16

Perimätiedon mukaan apostoli Frumentios Tyroslainen toi kristinuskon Aksumin kuningaskuntaan nykyisen Etiopian alueelle jo 300-luvulla. Etiopiasta tuli siten kristitty valtio toisena maailmassa heti Armenian jälkeen. Seminaarissa tutustutaan orientaaliortodoksiseen tewahedo-kirkkoon ja luostariperinteeseen sen synnystä aina nykypäivään. Aiheina mm. kirkko ja luostarit kommunistisen Derg-hallinnon aikana, luostarit opin ja sivistyksen keskuksina, pyhä Yared, liturgisen hymnologian isä (505–571) sekä matkakertomuksia kuuluisista luostareista. Lopuksi ajan salliessa [...]

Pauli Aalto-Setälän taidenäyttely, 5.3.–18.4.2017

Tervetuloa Pauli Aalto-Setälän taidenäyttelyn avajaisiin taiteilijan läsnäollessa maanantaina 6.3.2017 klo 18.00. Näyttelyn avaa metropoliitta Ambrosius. Näyttely on esillä Sofian galleriassa 5.3.-18.4.2017. Näyttelyssä on 25 teosta, joista valtaosa on syntynyt vuoden 2016 aikana. Avajaisiin ja näyttelyyn on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Myyjäiset ja kirpputori, la 4.3.2017 klo 10–16

Lauantaina 4.3.2017 klo 10–16 on Sofian aulassa myyjäiset ja kirpputori; käsitöitä, taidetta, kirjoja ja muita löytöjä. Aulakahvila palvelee koko päivän ja lounasta on tarjolla klo 12–13. Alueella runsaasti ilmaista parkkitilaa. Sofiaan pääsee lauantaina myös bussilla nro 816 Vuosaaren metroasemalta klo 9.27 ja 12.32. Tervetuloa tekemään löytöjä ja nauttimaan!

Sofian liikuntaliiga – hyvään kuntoon 2017!

Mitäs sanot, jos aloittaisit yrityksellesi ”Hyvään kuntoon juhlavuonna 2017” –kampanjan aktiivisuuslaitteiden kera, askeleiden ja aktiivisuustietojen automaattisella latauksella? A2Finlandin valmentajat vetävät kampanjan, josta on hyviä kokemuksia monessa yrityksessä ympäri Suomea. Osanottoprosentin keskiarvo on ollut yli 85%! Kampanja kattaa seuraavat osiot: * Projektin veto, tavoitteet, seuranta, kannustus, raportointi * HeiaHeia premium-sovellus, sovellukset mobiililaitteisiin, kunto-ohjelmat * Tietoiskut liikunnasta, ravinnosta, levosta ja laitteiden käytöstä [...]

Kasvisruokakokki valittu

Kiitos kaikille hakemuksista. Olemme valinneet Hans Friedrichsenin Sofian uudeksi kasvisruokakokiksi. Hansilla on laaja-alainen ja pitkä kokemus kasvisruokakokkina. Hän on myös kirjoittanut kirjan ”Mieliruokaa kasviksista ja kalasta”. Tervetuloa Sofiaan Hans!

Säätiö myöntänyt apurahan opiskelija Samuli Saarelalle

Suomen ortodoksisen kulttuurikeskuksen säätiö on päättänyt joulukuussa 2016 myöntää Arsenij Makaroffin ja Leo Metherin muistorahastosta opiskelija Samuli Saarelalle 750 euron apurahan uuden liturgiakirjan kokoamisprosessia ja vastaanottoa käsittelevän pro gradu –tutkielman valmisteluun Itä-Suomen yliopistossa. Säätiön hallitus

Haetaan kasvisruokakokkia

Sofian kulttuurikeskus Itä-Helsingin Vuosaaressa tulee entistä enemmän panostamaan kasvisruokaan seminaarien, kokousten ja yhteisön aterioissa. Siksi haemme joukkoomme kasvisruokaan erikoistunutta kokkia. Myös muut keittiö- ja ravintolataidot ovat eduksi, samoin ortodoksisen kulttuurin tuntemus. Järjestämme tarvittaessa asunnon. Työn aloitus sopimuksen mukaan, mielellään alkuvuodesta. Hakemukset palkkatoivomuksineen 16.1.2017 mennessä osoitteella rekrytointi@sofia.fi Käsittelemme hakemukset luottamuksellisesti. Emme vastaa tiedusteluihin.

Tiedote: Etiopia tänään -päivä oli menestys

Etiopia tänään -tapahtuma 27–28.8.2016 Kulttuurikeskus Sofiassa osoittautui menestykseksi. kaikkiaan viikonlopun aikana Sofiassa kävi kolmatta sataa vierailijaa ja juhlijaa. Ohjelman käynnisti tohtori isä Mengistu Gobezie Worku Lundin yliopistosta Ruotsista. Hän tiivisti Etiopian kirkko- ja kulttuuriperinnön helposti omaksuttavaksi paketiksi alustuksessaan. Helsingin pyhän Tekle Haymanotin yhteisö esitti Sofian aulassa Yaredin hymnejä ja mezmur säveliä perinteisen koreografian siivittämänä. Sofiassa oli tarjolla etiopialaisia kansallisherkkuja ja [...]

Tiedote: Tuija Tunturi nimitetty markkinointipäälliköksi

Tuija Tunturi, MBA, Hämeenlinnasta on nimitetty Sofiapalvelut Oy:n markkinointipäälliköksi 10.10.2016 alkaen. Dimitri Tolonen vt toimitusjohtaja