Metropoliitta Ambrosius on Helsingin ortodoksisen hiippakunnan emerituspiispa. Hänet tunnetaan aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana ja vaikuttajana. Tässä blogissa isä Ambrosius kirjoittaa näkemyksistään henkisestä ja hengellisestä elämästä, kirkollisesta kulttuurista, ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä ja ilmiöistä. Lisäksi hän julkaisee arvioita lukemistaan kirjoista sekä lyhyitä videoblogeja.

Tilaa isä Ambrosiuksen uusi kirja Valon portailla tästä.

Kuolema – silmiemme edessä

Pelkäätkö kuolemaa? Mitä teet tänään, jos huomenna kuolet?

Nämä ovat ihmisen ydinkysymyksiä. Niitä meidän kenenkään ei ole syytä torjua. Voimme elää täyttä elämää, kun pidämme kuoleman silmiemme edessä. Joku on ytimekkäästi sanonut: se, joka pelkää kuolemaa, pelkää elämää.

Aito ihmisyys ja tietoisuus kuolemasta sekä elämästä sen jälkeen kulkevat käsi kädessä. Ortodoksinen kirkko on ylösnousemuksen kirkko. Liturgiassa läpi kirkkovuoden juhlimme joka sunnuntai ylösnousemusta, uutta elämää. Ensimmäisestä pääsiäisaamusta alkaen se on muistuttanut meitä, miten tuleva elämä, iankaikkisuus, on yhtä todellista kuin elämämme tässä ja nyt.

Tottakai kuoleman kautta tapahtuu iso muodonmuutos. Ihmisen sielu, persoona, siirtyy ajan rajan toiselle puolen, fyysisen kuoleman lisäksi.

Kun läheinen ihminen kuolee, koemme surua ja kaipausta. Meidän ei kuitenkaan ole syytä yrittää pitää vainajaa emotionaalisesti vielä tällä puolen. Tehtävämme on toivottaa ”Happy journey”, ja rukoilla hänen puolestaan. Niin rukoilemme täällä elävienkin puolesta, sillä rukous ja rakkaus kulkevat käsi kädessä aina. Lisäksi, Kristuksessa kaikki elävät.

Sofiassa on ensi lauantaina 18.1 seminaari valmistautumisesta kuoleman kohtaamiseen. Tämä iltapäivän tapahtuma on avoin kaikille. Siinä kuoleman mysteeriä pyrimme ihmisinä katsomaan peilistä. Puhujina alan asiantuntijoita. Samalla saamme kurkottaa ajan rajan yli. Ehkäpä pysähdymme hetkeksi myös ihmettelemään tätä kuluvaa elämää, mikä siinä on meille tärkeää, ja miksi elämme.

Isä Ambrosius 12.1.2020

Mystiikka – ongelmako?

Yllättävää miten Suomessa varsinkin kirkolliset ihmiset vierastavat mystiikkaa. Tätä on vaikea ymmärtää, kun tiedämme miten joissain perinteisissäkin herätysliikkeissä, esim. körttiläisyydessä, on aina upeasti ollut vahvaa hengellisen syvyysulottuvuuden kaipuuta.

Kun ortodoksinen kirkko nousi 1970-luvulta alkaen populaarin kiinnostuksen kohteeksi, muutama luterilainen pappi kuittasi sen toteamalla: se on vain sitä mystiikkaa. Pohdittuani – silloin itsekin nuorena ortodoksina – asiaa tulin kuitenkin vastakkaiseen johtopäätökseen. Kun ns. mystiikasta kuoritaan pois romantiikan ohut pintakerros, pohjalle jää uskonto mysteerinä, ihmeenä, salaisuutena.

Tämän päivän ihmisten omakohtaisen kiinnostuksen ja harrastuksen uskontoon sosiologit ja uskontotieteilijät omalla tahollaan mielellään leimaavat postmodernin ajan uushenkisyydeksi (new age). Hämmentäviltä tällaiset luokittelut näyttävät erityisesti, kun usea kirkon edustajakin kokee sen ”henkisyyden vallankumoukseksi”, joka syrjäyttää uskonnon. Ikään kuin ihmiset enenevässä määrin menisivät valikoivalla tavalla shoppailemaan vaikkapa Minä olen -messuilta edullisia tarjouksia enkeleistä, parantavista energioista tai vieraista uskonnoista.

Jokaisen kristillisen kirkon pitäisi nähdä tämä erityisesti nuoremman ikäpolven hengellisyyden kaipuu tuhannen euron mahdollisuutena. Tähän verrattuna kiistat naispappeudesta, homoparien vihkimisestä tai yleensäkin Raamatun fundamentalistisesta tulkinnasta ovat marginaalisia ilmiöitä. Elämme ajassa, jolloin kirkkojemme olisi täysinäisesti paneuduttava ydinbisnekseensä, eikä enää toimia yhtenäiskulttuurin normatiivisen etiikan viimeisenä linnakkeena. Näkymätön maailma on yhtä todellinen kuin näkyvä, ehkä enemmänkin.

Mystiikka, pyhän kokeminen ja kohtaaminen, ylittää jokaisen uskonnon instituutionaliset rajat. Toisaalta puhutulla kielellä ja kulloistenkin ajatusmalliemme kategorioissa emme koskaan onnistu täysin selittämään mysteerin syvintä ydintä. Meille kristityille tämän luulisi olevan helpompaa, sillä salattu Jumala itse tuli ihmiseksi Kristuksessa, ja tätä olemme äsken jouluna juhlineet. Siitäkin käsin meidän tulisi nähdä miten kaikella aidolla totuuden ja elämän ytimen etsimisellä on pysyvä merkitys.

Isä Ambrosius 3.1.2020

Joulu edessäpäin

Teologia on kristillisen kirkon elämän ytimessä, vaikka meillä usein vaarana on työntää se takapenkille. Sen opiskelun ja tutkimuksen kautta syvennämme elämänkatsomustamme. Sitä kautta partisipoimme Kristuksen työhön maailman elämän edestä.

Kirkko ei ole laitos, eikä se ole itseään varten. Siksi sen missio ja todistus eivät ole ylipuhumista. Sen ydin on rakkaudessa, ei jossain normatiivisessa eettisessä systeemissä eikä moralismissa, vielä vähemmän vallankäytössä.

Kun nyt adventin ajassa kuljemme joulua kohti, muistamme tihentyneellä tavalla, miten Jumala itse Kristuksessa tuli ihmiseksi ja toi kestävän perustan ja toivon. Hän kantoi myös ihmisen osan filantropiasta, rakkaudesta meitä ja koko universumia kohtaan. Koko pelastushistorian avainsana on siten juuri filantropia.

Kristus yhä kutsuu hääjuhlaan ”teiltä ja aitovieriltä”. Seurakunta on Hengen läsnäoloa, yhteisöllisyyttä ja jakamista. Se ei ole kuitenkaan symbioottista, vaan eskatologista. Siinä on tilaa hengittää ja kokea enkeleiden läsnäoloa, sillä aika ja iankaikkisuus, näkyvä ja näkymätön, ovat sisäkkäin.

Tällaisessa hengellisessä kontekstissa teologia saa elää, kasvaa ja kukoistaa. Siksi siihen syventyminen on suurta etuoikeutta. Kirkon jäseninä saamme funtsia kysymyksiä elämän tarkoituksesta, tulevaisuudesta ja hyvän elämän sisällöistä. Moni muu joutuu heräämään näihin kysymyksiin vasta kun tulee avioero, sydäri tai konkurssi.

Kun kristittyinä paneudumme hengenmaailmaan, olemme jotenkin jo nyt osallisia perinteisen joululaulun pyynnöstä: ”Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen.” Pysähtyminen, hiljentyminen, yksinkertainen elämä valmistavat meitä siihen myös joulupaaston ja adventin ajassa.

Isä Ambrosius 27.11.2019

Khristoforoksia kirkon mäellä

Tohmajärven luterilainen kirkko on rakennettu 1600-luvulla poltetun ortodoksisen kirkon paikalle, kuten usea muukin pyhäkkö Pohjois-Karjalassa. Mutta tänä päivänä luterilainen ja ortodoksinen kristillisyys elävät siellä upeasti rinnakkain. Toinen toistaan rohkaisten ja tukien.

Kesäkuun lopussa sain pitää eka saarnan luterilaisessa jumalanpalveluksessa lapsuuteni kotikirkossa. Kiitollinen mieli täytti sydämen. Tippa silmäkulmassa sitten kuuntelin seurakunnan kirkkoherran kirjoittamaa runoa. Olenhan minäkin lapsuudessa ollut Risto-Kristoforos. Tässä runo:

Khristoforoksia kirkon mäellä

Hän lähti alta Ruotsin ristin.
Maalta,
jossa muinoin ristineet
ovat
talonpojat
itsensä ja toisensa
alla pyhien kuvien
ja vahakynttilöiden.
Isien ja äitien muistoko
veti toisaalle
alle Karjalan valistajien
siunaavien käsien,
alle veisujen taivaallisten?

Vaan
kirottu ja siunattu
on tällä mäellä
Karjalan valistajia
ja Ruotsin ristiä,
yhdessä ja erikseen.
Miekalla ja verellä
on piirrelty rajoja,
maihin ja ihmisiin.

Ja silti
uskottu on ja toivottu,
ehkä rakastettukin.
Ristillä on piirretty
siunauksen merkki
kasvoihin ja rintaan
ja joskus käsiin ja jalkoihinkin,
lapsen parkuessa,
uuden elämänsä riemua
ja kauhua.

Katsoo meitä
lempein silmin
ja kärsivin
ristiltä Toppeliuksen,
mies
kasvoin talonpoikaisin,
Hän sanoo:
kantakaa ristiänne,
idän ja lännen miehet.
Sillä voitatte,
itsenne ja toisenne,
sydämin asein,
maailman palaessa.

Tämä runo on omistettu metropoliitta Ambrosiukselle.
Tohmajärvellä, 30.6.2019

Mikko Lappalainen

Isä Ambrosius 10.10.2019

Meillä eläkeläisilläkin on toivoa

Ministeri Pär Stenbäck on äskettäin julkaissut ruotsiksi ja suomeksi kirjan demokratian tulevaisuudesta. Teos on ajankohtainen koko Euroopassa, ja vielä enemmän USA:ssa.
Stenbäck analysoi ytimekkäästi kansanvallan nykytilannetta, populismin nousua ja oikeusvaltion haasteita. Poliittisen kentän pirstoutuminen on käynnissä. Perinteiset puolueet ovat menettäneet yli puolet jäsenistään 30 vuodessa.

Politiikan toimijoiden näköalattomuus ja teknokraattisuus Suomessa eivät lupaa hyvää. Tarvitsemme visioita ja lupauksia. Siksi myös uskontoa, kulttuuria ja traditioita, joiden perustalle voimme rakentaa tulevaisuutta.

Stenbäck aivan oikein kannustaa meitä olemaan kriittisiä populistien katteettomille lupauksille ja taistelemaan niitä vastaan osoittamalla suljetun fiktiivisen lintukodon mahdottomuuden. Globaali yhteistyö ja turvallisuus auttavat meitä kaikkia. Niinpä Stenbäck torjuu myös kulttuuripessimistit, Spenglerin ja muut.

Konfliktit ja vastakkainasettelut ovat tarpeen ja tuovat elinvoimaa, kun niitä avoimesti ja valistuneesti käsitellään. Toimiva dialogi ja jatkuva kasvatus tukevat demokratian uudistuskykyä. Hän ennustaa myös median monimuotoistumista osana moniäänisyyden nousua.

Läpi tekstin tulee loistavasti esiin demokratian puolustus. Sitä ovat yksilönvapaudet, sananvapaus, yrittäjyys ja ihmisoikeudet. Kumminkin Stenbäck voisi kirjoittaa paljon enempi varsinkin monikulttuurisuuden siunauksesta ja mahdollisuuksista tässä maailmankylässä. Siihen kasvaminen toki vie Suomessa paljon aikaa.

Lopuksi, Stenbäckiä on syytä onnitella valveutuneisuudesta ja skarppiudesta. Meidän muittenkaan ”eläkeläisten” ei ole syytä jämähtää, vaan panostaa henkiseen kasvuun, lukeneisuuteen ja sivistyksellisyyteen. Nekin ovat demokratian puolustusta.

Pär Stenbäck: Demokratia on pelastettava (Demokrati under hot?). Suom. Paul-Erik Korvela. 169 s. Docendo 2019.

Isä Ambrosius 3.10.2019

Harari ja johtajuusoppaat

Osaammeko tänä päivänä johtaa yritystä, virastoa tai seurakuntaa? Onhan maailma, jossa elämme 10 tai 100 kertaa mutkikkaampi kuin ennen. Tuntuu, että kaikki riippuu kaikesta.

Lentokentällä pysähdyn kirjakaupan uutuustiskille joka reissulla. Näkyvimmin jatkuvasti ovat esillä populaarit johtajuusoppaat, Yuval Hararin teosten ohella. Olen toisinaan lukaissut niitä lennon aikana. Monet niistä ovat kulttuurisesti jatkoa ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa” -kirjallisuudelle.

Pitäiskö myös meidän piispojen ja pappien vihdoin mennä tämän kirjallisuuden hyllylle ja lukea oppaita markkinoinnista ja johtajuudesta? Ehkä kannattaisi niitä ainakin testata. Sillä useilla perinteisillä kirkoilla menee nykyään huonosti.

Toisaalta syvällisiä oppaita ihmisen spirituelliin kasvuun ja itsetuntemukseen löytyy myös omasta hengellisestä perinteestämme. Minua on joskus mykistänyt esimerkiksi hiljentymisen klassinen opas Jeesuksen rukous. Johannes Siinailaisen Portaat on loistavasti ja miltei 1500 vuotta sitten strukturoitu opaskirja paratiisia kohti matkasta, jossa on 30 porrasta.

Varmasti jokainen sukupolvi kirjoittaa uusia oppaita henkiseen kasvuun ja johtajuuteen. Myös kirkoissa on korostetummin kuin ennen tarvetta piispojen ja pappien aidon itsetuntemuksen kautta tarve oppia litteää organisaatiota ja epäautoritaarista johtajuutta.

Henkisen kypsyyden ja laaja-alaisuuden kasvattamiseksi suosittelen myös Kansallisteatterin uutta näytelmää Sapiens. Se nimittäin voisi kannustaa meitä 70.000 vuoden jälkeen uuteen kognitiiviseen käänteeseen ja luovuuteen. Silloin saisimme perspektiiviä pohtia monia ihmisyyden ratkaisemattomia eettisiä kysymyksiä eikä vain turvautua fiktioon kuolemattomasta superihmisestä.

Isä Ambrosius 10.9.2019

KIRJAVINKKI: Samuel Davidkin: Rautakupoli

Luin Samuel Davidkinin uuden kirjan Rautakupoli suurella mielenkiinnolla. Se tempaisi mukaansa. En malttanut edes syödä, kunnes olin päässyt sen loppuun. Täysverinen dekkari.

Itseasiassa se oli minulle jotenkin liiankin räväkkä. Yllättäviä käänteitä ja ruumiita, toinen toistaan kummallisempia kommervenkkejä ja liikkeitä eri osapuolilta. No, romaanissa voi hyvin tapahtua asioita paljon vauhdikkaammin kuin todellisuudessa, olipa kyseessä poliisi tai toisaalta rikollisjoukkio.

Luettuani teoksen jäin kuitenkin kaipaamaan sitä viisasta kulttuurista antia, jota löysin paljon Davidkinin edellisestä kirjasta. Juutalaisen kulttuuritradition ja hengenelämän käsittely oli tällä kertaa jotenkin ohuehkoa.

Dekkarit ovat yksi tärkeä kirjallisuuden laji. Tosin olen lukenut niitä vähän. Nyt matkakirjana aloitin Indrek Harglan dekkarin Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus (Into 2019). Se sisältää monipuolista kulttuurihistoriallista kuvausta keskiajan Tallinnasta. Tämän joku tuttu antoi minulle huomattuaan blogistani, että myös dekkarit ovat osa lukukokemustani.

Isä Ambrosius 27.8.2019

Porin ihme

Yksi läntisimpiä pyhäkköjämme on Porin kaupungissa. Helsingin hiippakunnan tuoreena piispana sain vihkiä sen vuonna 2002. Koskettava ja harvinainen tilaisuus.

Oli suuri ihme, että muutaman sadan hengen yhteisö siellä pystyi rakentamaan komean kivikirkon näkyvälle paikalle. Se omistettiiin apostoli ja evankelista Johannekselle.

Porin ihme jatkuu tuon jälkeenkin. Ja se tapahtuu ilman, että siellä on edes omaa pappia.

Tämän esimerkillisen yhteisöllisyyden sieluna on vuosikymmeniä toiminut Antero Luonila ja hänen perheensä. Antero kuoli yllättäen pari viikkoa sitten. Varmasti koko seurakuntayhteisö rukoilee primus motorinsa puolesta kirkkomme perinteisellä rukouksella: ”Saata, oi Kristus, Sinun palvelijasi sielu lepoon, pyhien joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä.”

Tämä seurakuntayhteisö on muutoinkin maassamme hienoimpia esimerkkejä elävästä ja aktiivisesta seurakunnasta, jossa vallitsee erityisen vahvaa ja esimerkillistä keskinäistä rakkautta, sitoutuneisuutta ja talkootyöhenkeä tavalla, joka sopii esimerkiksi kaikille muillekin.

Kiitämme Anteroa hänen rakkaudestaan Kristuksen kirkossa, jota hän Porissa palveli koko elämänsä ajan. Olkoon hänen muistonsa siunattu.

Isä Ambrosius 22.8.2019

Henki voittaa viinan

Kesäkauden puhuttelevin kirja minulle on kansanedustaja Mika Niikon omaelämäkerta. Mikan kohdalla nuoren miehen rikollisesta ja viinanhuuruisesta elämästä Korsossa on pitkä matka kolmannen kauden parlamentaarikoksi.

Jumala otti häntä niskasta kiinni. Hän sai aikuiskasteen 24-vuotiaana helluntaiseurakunnassa. Siitä saakka hän on ollut sen aktiivi. Siihen on sisältynyt rukousta, ylistystä, kielillä puhumista sekä julistustyötä.

Tällainen karismaattinen, syvällisesti ja omakohtaisesti koettu kristillisyys on upeasti antanut voimia jengityöhön, jotta moni syrjäytynyt nuori on saattanut löytää elämälleen tarkoituksen ja polun eteenpäin. Nuorten asioita hän on aktiivisesti ajanut myös Vantaan kaupunginvaltuustossa sekä eduskunnassa.

Perinteiset kirkot saavat vahvaa kritiikkiä laitostumisesta ja sopeutumisesta liian vapaamieliseen moraalikoodiin. Teosta lukiessa olen yrittänyt katsoa kriittisesti omankin kirkkoni porvarillista laitostumista. Käykö suola mauttomaksi, kysyy Mika.

Samalla – toisin kuin Mika – tulkitsen Raamatun opetusta paljon kulttuurisidonnaisemmasta näkökulmasta. Mutta kuitenkin hänen rehellisyytensä poliitikkona ja jatkuva painiskelu isojen yhteiskunnallisten ja eettisten kysymysten kohdalla ansaitsee kunnioituksen, ja se sisältää rohkeaa kurkottautumista eteenpäin. Jopa perussuomalaisuuden sisällöstä ja tulevaisuudesta hänellä on kiinnostavaa omakohtaista sanottavaa.

Siunausta Mika eteenpäin!

Isä Ambrosius 11.7.2019

Pyhä marttyyri Johannes

Sata vuotta sitten huhtikuussa 1918 Joensuussa Johannes Karhapää, nuori innokas ortodoksi, uskonnonopettaja ja kirkon rakentaja, ammuttiin 33-vuotiaana valkoisten toimesta laittomasti ja punaiseksi epäiltynä.

Lauantaina 13.7.19 ortodoksinen kirkko lukee hänet pyhien ihmisten joukkoon. Näin kirkko tekee historiaa. Hän on ensimmäinen suomalainen marttyyri, jonka pyhyyden kirkko näin virallisesti tunnustaa.

Marttyyriltä kaikki on ”mennyttä” paitsi sielun pelastus. Kärsimys ei tuota katkeruutta, vaan muuttuu karismaattisella tavalla kirkastavaksi, puhdistavaksi tapahtumaksi. Marttyyrin todistus on osallisuutta ristiin ja ylösnousemukseen.

Omalla tavallaan siinä on inhimillisen kauneuden ja arvokkuuden juuret. Monesti kristillisyyden voitto on erityisesti ollut luopumisessa, kärsimyksessä ja uhrissa. Tässä marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalainen on meille hengellinen esikuva. Hänen kunnioituksensa kannustaa meitä myös puhdistamaan mielemme 1918 vuoden tapahtumista.

Marttyyrien muisto ja rakkaus Kristukseen välittävät elämäämme sen syvintä hengellistä ulottuvuutta. Kun he elävät Jumalan kirkkauden maailmassa, mekin saamme elää.

Isä Ambrosius 11.7.2019

 

 

 

 

 

 

Pyhä marttyyri Johannes
(mosaiikki-ikoni: Mirko Cetkovic)

VIDEO: Oletko epäilevä tuomas?

Isä Ambrosiuksen videoblogi.

Julkaistu 26.4.2019

Abrahamin lapset – sama Jumala

Sofian kulttuurikeskus jatkaa uskontojen välisen vuorovaikutuksen ja keskinäisten erojen pohdintaa. Aasian suurien uskontojen jälkeen nyt kevätkaudella aiheena ovat Lähi-idän uskonnot juutalaisuus, kristinusko ja islam. Lauantaina 27.4. seminaari käsittelee islamia.

Ortodoksinen kristillisyys arvostaa toisten uskonnollisia kokemuksia. Siihen kuuluu suvaitsevaisuus ja keskinäinen kunnioitus. Tärkeää on oppia tuntemaan myös muiden näkökulmia. Globaalisuus tuo uskonnot jokaisen ihmisen olohuoneeseen ja se alleviivaa ymmärtämisen tärkeyttä.

Pahimpia esteitä vuoropuhelulle on tietämättömyys ja tuntemattoman pelko. Usein kyse on valtapolitiikasta, jossa on tarpeen löytää ulkopuolisia viholliskuvia. Esimerkiksi se, että islam on noussut keskusteluun, ei ole niinkään uskonnonvastaisuutta, vaan muukalaisuuden ja toiseuden pelkoa.

Dialogi uskontojen kesken syventää omaa ymmärrystä kristillistä traditiota kohtaan, kun vertaamme sitä toisiin uskontoihin. Näillä kaikilla kolmella uskonnolla on sama Jumala. Itse asiassa islamilaisuus on syntynyt ”ortodoksisuuden varjossa”. Muhammedin hengellinen oppi-isä oli ortodoksipappi.

Osaltamme olemme täällä Sofiassa edelläkävijöitä. Kirkot ovat vaiti. Keskustelu somessa on monesti fundamentalististen pienryhmien terroria. Suurta osaa ihmisiä tällainen suunsoitto ei kosketa ollenkaan. On todellinen häpeä, että julkisuudessa saavat paljon tilaa pienet kuppikunnat. Meidän muiden pitäisi aktivoitua keskusteluun ja torjua vihapuhe.

Juutalaisuus ja islam tuovat monikulttuurisuutta ja sitä kautta henkistä rikkautta Suomeen.

Isä Ambrosius 24.4.2019

VIDEO: Pääsiäisen ilossa

Isä Ambrosiuksen videoblogi 20.4.2019.

“Kristus nousi kuolleista!”

Tällä ytimekkäällä ja iloisella pääsiäistervehdyksellä toivotamme toisillemme valoisaa pääsiäisjuhlaa. Siihen toinen vastaa ”totisesti nousi”. Tämä toivotus sopii meille jokaiselle. Kristus nousi kuolleista – totisesti […]

Valta vaihtuu

Suomi on demokraattinen yhteiskunta. Siksi on odotettua ja normaalia, että eduskuntavaalit merkitsevät vallan vaihtoa. Niin varmaan ensi sunnuntain vaaleissakin. Saamme olla kiitollisia tällaisesta yhteiskuntajärjestyksestä, jossa vallankäyttö on läpinäkyvää ja vastuullista. Suuressa osassa maailmaa tilanne on […]

KIRJAVINKKI: Marja Aarnipuro: Maakellarin salaisuus

Toisinaan ihmiset kysyvät minulta luenko dekkareita. Vastaan siihen, että elämä on siksi jännittävä seikkailu, etten enää romaaneita liiemmälti kaipaa. Totta tietysti on sekin, että luen ammattini vuoksi kirjoja viikoittain […]

KIRJAVINKKI: Samuel Davidkin: Sodomasta pohjoiseen

Kiinnostava romaani on joskus myös kulttuurikirja. Tällainen on Samuel Davidkinin teos Sodomasta pohjoiseen (Johnny Kniga, 2017; 363 sivua). Rikosromaanina se on erittäin mukaansa tempaava ja ajankohtainen […]

Paaston aika edessäpäin

Ortodoksiteologi Olivier Clément sanoo näin: ”Yhteiskunnassamme on vahvistumassa seuraavat kolme eettistä, vieläpä hengellistä ulottuvuutta: ”ihmisen ehdoton kunnioitus, jakamisen tarve jopa koko planeetan mittakaavassa sekä ekologinen […]

Lähi-idän uskonnot

Mitä yhteistä on juutalaisuudella, kristinuskolla ja islamilla? Iso kysymys Lähi-idän nykyisessä poliittisessa myllerryksessä. Vastausta tähän ei ole vaikea löytää. Päinvastoin. Näillä kolmella uskonnolla on yhteiset juuret usean vuosituhannen historiassa. Itse asiassa vielä paljon enemmän […]

Uudet piispat Espoossa ja Kuopiossa

Pari päivää sitten Espoon hiippakunta sai uuden piispan. Arkkipiispa Tapio Luoma avustajineen vihki teologian tohtori Kaisamari Hintikan piispan virkaan luterilaisessa kirkossamme. Hiippakunnan papisto ja seurakunnan edustajat ovat hänet siihen valinneet piispan vaalilla. Pian piispa Arseni siunataan Kuopion metropoliitan virkaan […]

Terveisiä Sofiasta

Toivotan Kulttuurikeskus Sofian kaikille ystäville valoisaa talvikautta ja pääsiäisen odotusta. Suuren paaston valmistusviikot alkavat, Sakkeuksen sunnuntai on 3.2.2019. Sofian seminaarit, taideohjelmat ja näyttelyt ovat vähitellen saaneet laajahkon osallistujajoukon. Esimerkiksi runoilija Anna-Maija Raittila –seminaarissa oli […]

Eläköön ekumenia

Kristilliset kirkot viettävät ekumeenista rukousviikkoa tammikuussa (18.–25.1.). Siitä on tullut yli 100 vuoden aikana tärkeä osa perinteisten kirkkojen elämää. Tällöin luterilaiset, ortodoksiset ja katoliset seurakunnat järjestävät yhdessä vapaiden suuntien kanssa rukoushetkiä, kirkkovaelluksia ja juhlia. Paras tapa oppia tuntemaan toinen toistamme  […]

VIDEO: Mikä ortodoksisuudessa kiinnostaa

Rovasti Olli Laine haastatteli metropoliitta Ambrosiusta Kallion kirkossa 10.1.2019. Videon […]

Vuosi päättyy, entä sitten?

Hippon piispa Augustinus sai syksyllä 418 kirjeen kollegaltaan piispa Hesykiukselta. Hän kysyi, oliko maailmanloppu lähellä. Kysymys oli varsin relevantti, kun juuri oli ollut kansainvaelluksia, Rooman tuho ja maanjäristyksiä. Augustinus vastaa Hesykiukselle […]

Joulun iloa

”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, sinä annat suuren ilon”, kirjoittaa profeetta Jesaja. Kaamoksen, pimeyden keskelle joulu tuo valon ja kirkkauden. Inhimillisen puutteen, kärsimyksen, elämän […]

VIDEO: Joulun ajan mietteitä

Isä Ambrosiuksen videoblogi 27.12.2018

Kristus syntyy – kiittäkää!

Huomenna, joulua edeltävänä sunnuntaina, muistelemme ortodoksisessa kirkossa Jeesuksen esivanhempia. Tällöin luemme Matteuksen evankeliumin alusta (Mt 1:1-25) Jeesuksen sukuluetteloa Aabrahamista Daavidiin, siitä pakkosiirtolaisuuteen ja lopulta Kristukseen. Vanhan testamentin ihmiset, jotka elivät […]

VIDEO: Kansalaissodan muistoksi

Isä Ambrosiuksen videoblogi 10.12.2018

Itsenäisyyspäivä velvoittaa

Tällä viikolla vietämme Suomen itsenäisyyspäivää. Tässä juhlapäivässä nivoutuvat syvällisellä tavalla yhteen kirkkomme hengellinen perintö ja maamme historialliset kohtalot. Näin tulisikin olla, sillä paikallisen kirkon olemukseen aina kuuluu kantaa rukouksessaan ja ylistyksessään oman kylänsä, kaupunkinsa ja kansansa kohtaloita […]

VIDEO: Itsenäisyyspäivänä

Isä Ambrosiuksen videoblogi 5.12.2018

Adventin aattona

Huomenna lauantaina vietämme Sofiassa adventin aattoa. Runoilija Anna-Maija Raittilan elämäntyön ympärille rakentuva seminaari on loistava alku joulun odotukseen. Samalla kuulemme hänen runojaan ja laulamme hänen virsiään. Tervetuloa mukaan. Raittila oli 1900-luvun suomalaisen […]

Joulun odotuksessa

Ortodoksisessa kirkossa elämme joulupaaston aikaa. Myös luterilainen kirkko on aloittamassa adventin ajan. Joulupaasto ja adventti ovat valmistautumisaikaa kristikunnan suureen juhlaan. Tänä aikana meitä jokaista kehotetaan pysähtymään, hiljentymään ja pohtimaan oman elämämme suuntaa. Joulu on aina ihmisten […]

Enkeleiden juhla

Vietämme ylienkelien Mikaelin, Gabrielin ja Rafaelin sekä muiden taivaallisten voimien juhlapäivää 8. päivänä marraskuuta. Kuka teistä on nähnyt enkelin? Jokaisessa jumalanpalveluksessa me rukoilemme, että Jumala antaisi meille ”rauhan enkelin, uskollisen johdattajan, sielujemme ja ruumiittemme […]