Kristilliset kirkot viettävät ekumeenista rukousviikkoa tammikuussa (18.–25.1.). Siitä on tullut yli 100 vuoden aikana tärkeä osa perinteisten kirkkojen elämää. Tällöin luterilaiset, ortodoksiset ja katoliset seurakunnat järjestävät yhdessä vapaiden suuntien kanssa rukoushetkiä, kirkkovaelluksia ja juhlia. Paras tapa oppia tuntemaan toinen toistamme on rukoilla ja olla yhdessä. Vähitellen olemme ymmärtäneet tämän. Se on saavutus.

Mutta tämä ei riitä. Seuraava askel on oppia näkemään, miten eri kristillisten traditioiden läsnäolo on rikkautta ja Hengen johdatusta. Takana ovat ne ajat, jolloin Vatikaani- tai Bysanttikeskeinen yhtenäiskulttuuri pyrki ja useinkin onnistui nitistämään paikallista rikkautta ja monimuotoisuutta. Sentralistisen hallinnon ja vahvan yhtenäiskulttuurin aikana oli sillä ehkä monia hyviäkin puolia. Kuitenkin se oli tiukasti sidottu kunkin aikakauden poliittisiin realiteetteihin yksinvaltiuden oloissa.

Ekumeeninen liike aloitti allianssikristillisyyden hengessä 1800-luvulla. 1900-luvun jälkipuoliskolla kirkot ovat eri tavoin yrittäneet panna ”hynttyitä” yhteen. Alun perin niiden yhteisellä rukouksella ja ylistyksellä, kuten myöhemmin opillisella ja organisatorisella lähentymisellä on ollut oma merkityksensä.

Nyt, 2000-luvulla, tavoitteena tulee olemaan ”unity and diversity”. Se tarkoittaa jaettua kokemusta siitä, että eri kirkot ovat yhtä Kristuksessa. Mutta samalla eri kirkoilla ja seurakunnilla on omia tapoja ajatella ja rukoilla. Onhan koko kristillisen ajattelun ja elämänmuodon tulevaisuus muutoinkin nykyään enenevässä määrin kiinni Hengen läsnäolosta eikä enää rakenteista.

Ekumeenisen kanssakäymisen ja uuden yhteisöllisyyden etujoukoissa Suomessa ovat Tuomasmessu, Taizé-liike ja Hiljaisuuden ystävät. Uudet kristilliset yhteisöt ortodoksisella taholla, vaikkapa Pokrova, Lammi ja Sofia ovat omalla tavallaan valopilkkuja.

Näinä päivinä meidän on tärkeää pohtia ja kokea mitä merkitsevät Herramme sanat: ”missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt 18:20).

Isä Ambrosius 17.1.2019