Joka toinen keskiviikko 9.9.–3.12.2020 klo 17.30–19.45.
Kurssi jatkuu keväällä.

Ikoni on pyhä kuva, jolla on tärkeä merkitys ortodoksien hengellisessä elämässä. Ikoni on rukouksen apuväline, ja myös ikonimaalaus on rukousta.

Tämä ikonimaalauskurssi on tarkoitettu aloittelijoille, joilla ei ole aiempaa kokemusta ikonimaalauksesta. Aloitamme tyhjältä paperilta ja tutustumme ensin bysanttilaisen kuvan tekemiseen piirtämällä. Samalla treenaamme sivellintekniikkaa ja tutustumme munatemperatekniikkaan pienten harjoitusten avulla. Myöhemmin syksyllä aloitamme Jumalanäidin ikonin. Opettaja antaa joitakin pieniä kotitehtäviä, joiden tekemiseen kurssilaisten toivotaan sitoutuvan.

Maalaamme tukeutuen bysanttilaisiin esikuviin, kuten ikonimaalauksessa on tapana. Ikonitaide ei ole pelkkää kopiointia, mutta aloittelijan tulee aloittaa mallin pohjalta oppiakseen Idän kirkon tavan kuvata pyhää. Kokenut maalarikin palaa aika ajoin vanhojen mestareiden oppiin, jotta traditio ei katkea.

Jos olet kärsivällinen, tykkäät hitaasta ja mietiskelevästä työskentelystä, olet kiinnostunut taide- ja kirkkohistoriasta ja haluat asettaa itsellesi hengellisen haasteen, ikonimaalauskurssi on juuri sinun juttusi! Työskentelyyn virittäydytään lyhyellä rukoushetkellä ja kirkkomusiikilla.

Kurssilaisilla on mahdollisuus osallistua ehtoopalvelukseen Pyhän Viisauden kappelissa klo 17–17.30.

Kurssilaisella tulee olla mukana piirustus- ja muistiinpanovälineet.  Maalaustyössä tarvittavat väripigmentit, siveltimet ja ikonilauta hankitaan yhteistilauksena kurssin alussa. Arvio materiaalikustannuksista on 50-60 €. Materiaalimaksu ei sisälly kurssin hintaan.

Kurssin opettajana toimii TaM Katarina Koskivaara-Ilmonen.

Hinta:
Kurssin hinta 105 €/syyskausi. Kahvia ja iltapalaa voi ostaa erikseen aulakahvilasta.

Ilmoittautuminen:
Kurssille otetaan 8-12 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 25.8.2020. Vapaita paikkoja voi tiedustella vielä ilmoittautumisajan jälkeenkin.

Kurssista lähetetään ilmoittautuneille ennakkolasku, joka tulee maksaa ennen kurssia. Kurssipaketti myydään kokonaisuutena. Jonkin osan käyttämättä jättäminen ei oikeuta hinnanalennukseen eikä takaisinmaksuun. Kurssin peruminen on tehtävä viimeistään 14 päivää ennen kurssin alkua. Tätä myöhemmin tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 % korvauksen kurssin hinnasta. Mikäli peruutus jää kokonaan tekemättä, peritään koko kurssimaksu.

Ilmoittaudu ilmoittautumislomakkeella, kulttuuri@sofia.fi tai puh. 010 277 900