”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, sinä annat suuren ilon”, kirjoittaa profeetta Jesaja.

Kaamoksen, pimeyden keskelle joulu tuo valon ja kirkkauden. Inhimillisen puutteen, kärsimyksen, elämän perusteiden järkkymisen, yhtä hyvän olemassaolon mielettömyyden keskelle Jumala tulee ihmiseksi. Kuoleman varjon maassa loistaa nytkin Kristuksen tuoma joulun valo ja kirkkaus.

Kristus tuli ihmiseksi, jakamaan meidän puutteemme ja kärsimyksemme, jotta me voisimme päästä osallisiksi myös Hänen tuomastaan toivosta, kirkkaudesta ja rakkaudesta.

Kristuksen syntyminen maailman Vapahtajaksi on meille suuri ihme. Se on mysteeri, jota inhimillisellä kielellä tai ymmärryksellä emme voi tyhjentävästi selittää.

Jo vanhan kirkon opettajat yhdellä suulla puhuivat siitä, miten Jumalan tuleminen ihmiseksi oli syvin osa Jumalan iankaikkisia tarkoituksia siinä Kaitselmuksen luomistyön pitkässä ketjussa, joka alkoi maailmankaikkeuden luomisesta ja joka jatkuu ja on tulevaisuudelle avoin.

Jumalan tuleminen ihmiseksi oli kuitenkin aivan erityisesti osoitus Jumalan filantropiasta eli ihmisrakkaudesta. Se olisi tapahtunut silloinkin, jos ihminen Aadamissa ei olisi langennut. Meidän kipuilumme, syyllisyytemme sekä inhimillisen elämän tyhjyyden keskellä joulun tapahtuma on samalla kertaa viesti rakkaudesta ja uudesta mahdollisuudesta. Tulemalla ihmiseksi Kristus valmisti meille tien Jumalan osallisuuteen.

Miten meidän tulisi kohdata tämä joulun sanoma? Aito tapa vastata siihen on hyväksyä, ottaa se vastaan. Kun meille annetaan lahja, meidän tarvitsee vain ojentaa kätemme ja kiitollisuudella se vastaanottaa.

Meidän kulttuuriperinteessämme on tullut tavaksi antaa lahjoja jouluna toinen toisellemme. Joululahjat näkyvällä tavalla kuvaavat, välittävät meille jotain juhlan suurimmasta lahjasta, joka on Herra Jeesus Kristus. Niinpä myös antamalla joululahjan sukulaiselle tai ystävälle saamme olla kertomassa joulun maailmanlaajuisesta ihmeestä.

Vietämme joulua joka vuosi, jotta muistaisimme miten sen syvällinen sanoma puhuttelee meitä niin lihavina kuin laihoinakin vuosina. Kannustakoon joulun tapahtuma meitä, myös sitten kun juhla on takanapäin, täällä ihmisten maailmassa keskinäiseen jakamiseen. Samoin myös herkkyyteen, jotta osaisimme kohdata toinen toisemme entistä syvällisemmin hyvän ja ihmisiä rakastavan Jumalan luomina ja ylläpitäminä olentoina.

Jouluna me, jotka olemme saaneet juurtua kirkon hengelliseen todellisuuteen, kuin myös ne meistä, jotka olemme kysellen ja kipuillen liikkeellä, samalla tavoin voimme – voimiemme mukaan – herkistyä joulun ajan jumalanpalveluksissa välittyvään joulun ihmeeseen ja ylistykseen, jossa välittyvät myös Vanhan testamentin profeettojen ennustukset Kristuksesta ja joka jatkuu jouluyön tapahtumien kertomuksena Luukkaan evankeliumin mukaan.

Yhdessä koko kristikunnan kanssa – lähellä ja kaukana, ylistäen ja rukoillen viettäkäämme juhlakautta enkelien mukana: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa”.

Isä Ambrosius jouluna 2018