Pelkäätkö kuolemaa? Mitä teet tänään, jos huomenna kuolet?

Nämä ovat ihmisen ydinkysymyksiä. Niitä meidän kenenkään ei ole syytä torjua. Voimme elää täyttä elämää, kun pidämme kuoleman silmiemme edessä. Joku on ytimekkäästi sanonut: se, joka pelkää kuolemaa, pelkää elämää.

Aito ihmisyys ja tietoisuus kuolemasta sekä elämästä sen jälkeen kulkevat käsi kädessä. Ortodoksinen kirkko on ylösnousemuksen kirkko. Liturgiassa läpi kirkkovuoden juhlimme joka sunnuntai ylösnousemusta, uutta elämää. Ensimmäisestä pääsiäisaamusta alkaen se on muistuttanut meitä, miten tuleva elämä, iankaikkisuus, on yhtä todellista kuin elämämme tässä ja nyt.

Tottakai kuoleman kautta tapahtuu iso muodonmuutos. Ihmisen sielu, persoona, siirtyy ajan rajan toiselle puolen, fyysisen kuoleman lisäksi.

Kun läheinen ihminen kuolee, koemme surua ja kaipausta. Meidän ei kuitenkaan ole syytä yrittää pitää vainajaa emotionaalisesti vielä tällä puolen. Tehtävämme on toivottaa ”Happy journey”, ja rukoilla hänen puolestaan. Niin rukoilemme täällä elävienkin puolesta, sillä rukous ja rakkaus kulkevat käsi kädessä aina. Lisäksi, Kristuksessa kaikki elävät.

Sofiassa on ensi lauantaina 18.1 seminaari valmistautumisesta kuoleman kohtaamiseen. Tämä iltapäivän tapahtuma on avoin kaikille. Siinä kuoleman mysteeriä pyrimme ihmisinä katsomaan peilistä. Puhujina alan asiantuntijoita. Samalla saamme kurkottaa ajan rajan yli. Ehkäpä pysähdymme hetkeksi myös ihmettelemään tätä kuluvaa elämää, mikä siinä on meille tärkeää, ja miksi elämme.

Isä Ambrosius
12.1.2020