Yllättävää miten Suomessa varsinkin kirkolliset ihmiset vierastavat mystiikkaa. Tätä on vaikea ymmärtää, kun tiedämme miten joissain perinteisissäkin herätysliikkeissä, esim. körttiläisyydessä, on aina upeasti ollut vahvaa hengellisen syvyysulottuvuuden kaipuuta.

Kun ortodoksinen kirkko nousi 1970-luvulta alkaen populaarin kiinnostuksen kohteeksi, muutama luterilainen pappi kuittasi sen toteamalla: se on vain sitä mystiikkaa. Pohdittuani – silloin itsekin nuorena ortodoksina – asiaa tulin kuitenkin vastakkaiseen johtopäätökseen. Kun ns. mystiikasta kuoritaan pois romantiikan ohut pintakerros, pohjalle jää uskonto mysteerinä, ihmeenä, salaisuutena.

Tämän päivän ihmisten omakohtaisen kiinnostuksen ja harrastuksen uskontoon sosiologit ja uskontotieteilijät omalla tahollaan mielellään leimaavat postmodernin ajan uushenkisyydeksi (new age). Hämmentäviltä tällaiset luokittelut näyttävät erityisesti, kun usea kirkon edustajakin kokee sen ”henkisyyden vallankumoukseksi”, joka syrjäyttää uskonnon. Ikään kuin ihmiset enenevässä määrin menisivät valikoivalla tavalla shoppailemaan vaikkapa Minä olen -messuilta edullisia tarjouksia enkeleistä, parantavista energioista tai vieraista uskonnoista.

Jokaisen kristillisen kirkon pitäisi nähdä tämä erityisesti nuoremman ikäpolven hengellisyyden kaipuu tuhannen euron mahdollisuutena. Tähän verrattuna kiistat naispappeudesta, homoparien vihkimisestä tai yleensäkin Raamatun fundamentalistisesta tulkinnasta ovat marginaalisia ilmiöitä. Elämme ajassa, jolloin kirkkojemme olisi täysinäisesti paneuduttava ydinbisnekseensä, eikä enää toimia yhtenäiskulttuurin normatiivisen etiikan viimeisenä linnakkeena. Näkymätön maailma on yhtä todellinen kuin näkyvä, ehkä enemmänkin.

Mystiikka, pyhän kokeminen ja kohtaaminen, ylittää jokaisen uskonnon instituutionaliset rajat. Toisaalta puhutulla kielellä ja kulloistenkin ajatusmalliemme kategorioissa emme koskaan onnistu täysin selittämään mysteerin syvintä ydintä. Meille kristityille tämän luulisi olevan helpompaa, sillä salattu Jumala itse tuli ihmiseksi Kristuksessa, ja tätä olemme äsken jouluna juhlineet. Siitäkin käsin meidän tulisi nähdä miten kaikella aidolla totuuden ja elämän ytimen etsimisellä on pysyvä merkitys.

Isä Ambrosius
3.1.2020