Ortodoksiteologi Olivier Clément sanoo näin: ”Yhteiskunnassamme on vahvistumassa seuraavat kolme eettistä, vieläpä hengellistä ulottuvuutta: ”ihmisen ehdoton kunnioitus, jakamisen tarve jopa koko planeetan mittakaavassa sekä ekologinen omatunto.” Nämä ulottuvuudet, ihmisarvo, jakaminen ja ympäristö ovat todella keskeisiä ortodoksiselle hengelliselle perinnölle.

Ehkäpä tässä on yksi syy siihen, miksi tämän ajan hengellistä etsimistä kanavoituu myös meidän kirkkomme suuntaan. Tehtävämme on antaa kannustusta ja virikkeitä niille, jotka etsivät elämäntarkoitusta, vaikka toki kunnioitamme toisten elämänratkaisuja.

Emme palvele Jumalaa saavuttaaksemme jotain, vaan kasvaaksemme antamaan omastamme. Kristus tuli ihmiseksi antaaksensa itsensä maailman elämän edestä. Myös meillä jokaisella on oma kutsumuksemme olla Kristuksen ja toinen toistemme palvelijoita. Siksi jokainen elämäntehtävä on samalla tavoin merkityksellinen, eikä kutsumusta tehdä työtä kirkossa voi asettaa muiden yläpuolelle.

Kristillisessä elämäntyylissä ei ole keskeistä se, mitä voin hankkia, vaan se mitä minä voin antaa. Askeesilla ja pyrkimyksellä yksinkertaiseen elämään alkaa myös Suomessa pitkästä aikaa olla myönteinen kaiku. On ilolla pantava merkille, että näkyvissä nykyään on entistä enemmän kaipausta Jumala-yhteyteen, valoon. Tämä on erityinen haaste kirkon työntekijöille. Se kannustaa myös meitä kristittyinä etujoukossa pyrkimään elämän eheyteen ja kokonaisuuteen tavalla, jossa toisesta välittäminen ja jakaminen ovat korostuneesti esillä. Myös kirkon ovien tulee olla auki jokaiselle.

Suuren paaston aika pääsiäisen edellä kannustaa meitä lähimmäisen auttamiseen. Annamme lahjaksi aikaa tai aineellisia resursseja. Kohtaamme toisen ihmisen kasvoista kasvoihin. Lähimmäistyöksi on usein ymmärretty nimenomaan taloudellisen tuen antaminen. Mutta se on yhtä lailla henkisen ja hengellisen tuen tarjoamista, kuuntelemista ja myötäelämistä. Monesti tämä on nykyihmiselle tärkeintä.

Lähimmäisen palveleminen ei ole pelkästään seurausta kristillisestä vakaumuksesta. Se on osa itse uskon salaisuutta, Jumalan kohtaamista. Sen tulee olla malli ihmisen kohtaamiselle arjessa. Kleemens Aleksandrialainen, 200-luvun kirkon opettaja, sanoi: ”Kun näet veljesi, näet Jumalan”.

Mitä syvemmin paaston aikana pyrimme kasvamaan ihmisinä, sitä ytimekkäämmin matkasta pääsiäiseen tulee myös yhteisöllistä.

Isä Ambrosius 27.2.2019