Kuvataiteilija Päivi Hovi-Wasastjerna on liikkunut kuvataiteen kentällä laajalti niin ilmaisun kuin eri tekniikoiden käytön parissa, öljyväreistä munatemperaan, pastelliin ja valokuvaan. Hänen teoksiaan oli ensi kerran esillä jo vuonna 1971. Viimeksi hänen yksityisnäyttelynsä ”Hattu on iloinen asia” nähtiin syksyllä 2019 Helsingin Musiikkitalossa. Vuonna 2017 Naantalin kaupungin galleriassa Taidehuoneella hänellä oli pastelli-, öljy- ja valokuvakollaasiteosnäyttely. Taiteilijan teoksia on yksityiskokoelmien lisäksi muun muassa Kauniaisten ja Naantalin kaupungin kokoelmissa.

Katseen taakse-näyttely esittelee Hovi-Wasastjernan viime vuonna syntyneitä teoksia. Eri vedostustekniikkoja vaihdellen hän on luonut valokuvista toinen toisistaan poikkeavia ilmaisuja. Teoksissa hälvennetään rajaa valokuvan, grafiikan ja maalauksien välillä. Osa töistä on kehystetty lasin taa. Ne synnyttävät vaikutelman ikkunoista. Monipuolinen ja vivahteikas tekniikka ja näytteille asettaminen synnyttävät teoksiin kerroksellisuutta ja monimerkityksellisyyttä. Niiden lukutavat moninaistuvat. Kuvat vievät matkalle katseen taakse.

Hovi-Wasastjernan kuvien keskeinen aihepiiri on luonto ja sen vaihteleva moninaisuus. Luonnon rikkaus muotojen ja tunnelmien luojana on vaikuttanut myös runoihin, jotka liittyvät hänen teoksiinsa. Näyttelyn oheisohjelmassa on taiteilijan kaksi runokuvakirjasta vuosilta 2020 ja 2021.

Teosten kautta taiteilija tarkastelee valoa ja sen heijastuksia eri vuodenaikoina: kuinka valo ja sen liikkeet voivat muokata kuvaa ja luoda mahdollisuuksia katsoa ympäröivää luontoa toisin. Oman erityisen tarkastelun kohteena on talven valo. Kulttuurikeskus Sofian näyttelytilassa yksittäisten kuvien talvinen värispektri avautuu luontevasti näyttelyvieraalle samalla kun kukin niistä luo vuoropuhelua sekä toisten teosten että alkukesän luonnon valon kanssa. Yhdessä tila ja teokset saattelevat tavoittamaan miten eri tavoin valot ja varjot elävät eri vuodenaikoina herätellen katsojan kokemuksellisuutta uudella tavalla. Taiteilija on kirjoittanut runossaan Talven valo:

Talven valossa ovat kesän kirkkaat värit

sekoittuneena harmaan moniksi herkiksi sävyiksi.

Luonnon paletti on täydellinen,

vain kärsivällinen näkee sen.

Talven valo on rauhallisen ihmisen temppeli,

joka verkkaisesti avaa ovia yhä syvemmälle

katseen taakse.

Tutkielmassaan Hovi-Wasastjerna on valokuvataiteen keskiön äärellä, sillä valokuvaus kehittyi alun perin haaveesta voida ikuistaa kiehtovia maisema- ja luontoaiheita kankaalle tai paperille. Valon tutkiminen ja ymmärrys valon mahdollisuuksista ja sen taltioimisesta filmille loi vähitellen tekniikkaa, joka on mahdollistanut ilmentää ympäröivää todellisuutta – sen hetkessä ohikiitäviä valon ja varjon heijastuksia – monitahoisina kuvina.

Taiteilijan kuvamaailma haastaa katsomisen tematiikkaa ja leikittelee sillä. Teoksien vedosasettelut, rikotut/vaihtelevat perspektiivit, monikerroksisuus ja maalauksellisuus synnyttävät antoisan ja immersiivisen reflektiokontekstin.  Teokset ovat yhtä aikaa taiteilijan dokumentteja, representaatiota ja tulkintaa ympäröivästä luonnosta.  Dokumenttina ne osoittavat kuinka monitahoisesti valo voi elää luontoa esittävissä kuvissa/luontokuvissa.  Aiheiltaan ne luontaisesti osallistavat katsojan tutulta vaikuttavan luontokokemuksen äärellä. Mutta samanaikaisesti erilaisin vedostustekniikoin representoidut teokset voi nähdä myös simulaatioina, jolloin luontoympäristö voidaan tavoittaa monitahoisena illuusiona, vaikkapa muuntuvina ja vaikutelmallisina maalauksina, graafisina kertomuksena tai peileinä katsojan muistikuville. Sekä dokumenttina että illuusiona kuvat koskettavat katsojan elämismaailmaa. Katseen takana mielen kuvat ja kokemukset heräävät. Teosten äärellä ne alkavat hakea uusia merkityksiä ja aiheita mielen sisäisille tulkinnoille ja kertomuksille.

Esimerkiksi taidehistorioitsija Hans Belting avaa kuva-antropologisen lähestymistavan keinoin sitä kommunikointia, joka tapahtuu taideteoksen ja mielen kuviemme välisellä monitahoisella alueella.   Hän näkee kuvat ajattomina nomadeina, sillä ne eivät koskaan pysähdy, eivätkä tunne lineaarisuutta ja kausaalisuutta. Ne eivät ole muunnettavissa ja rajoitettavissa teoskuviin tai mielenkuviin. Ne ohjelmoituvat vuorovaikutteisesti aina uudelleen eri paikoissa ja aikakausina. Kuvat kiinnittyvät mentaalisiin kuviimme ja ruumiiseemme: ne tapahtuvat meissä.

Hovi-Wasastjernan kuvatutkielmat luontoympäristön, valon ja vuodenaikojen vaihtelusta ja runot luontokokemuksista tuntuvat luontaisesti avautuvan kuva-antropologisen ajattelun konteksteissa. Työskennellessään hän tavoittaa luonnon ja sen alati muuttuvan luonteen kokonaisvaltaisesti. Kuvan ja runon hän punoo taiteessaan yhteneväksi ilmaisuksi kokemuksestaan. Luonnon kiertokulku ja siitä syntyvä taide tapahtuvat hänessä. Esimerkkinä runo Älä sano:

Älä sano – tämän minä olen nähnyt ennenkin.

Se ei voi olla totta, sillä jokaisen päivän valo on ainutkertainen.

Taivaankansi yllättää.

Kun aikasi odotat, saat nähdä kultareunaiset pilvet ja

illan vahvimmat värit, joita et unohda.

Pirkko Linder