Omaan pienoisesitykseen tähtäävä kurssi. Vetäjänä YTM, kulttuuritoimittaja ja ohjaaja Anne Välinoro.

Mikä on se piirre, mikä erottaa minut muista? Kuinka kerron itsestäni kiinnostavasti? Entä kuinka jalostan ikäihmisen tarinoista elävän esityksen?

Kurssilla katsotaan aluksi lyhytelokuva “Karvan verran”, jossa 86-vuotias nainen tarkastelee itseään poikkeuksellisen kiharien hiustensa kautta. Onko tappurapää hänelle riesa vai voimavara? Ja miten pitkälle minäkuvaamme vaikuttaa ulkoinen eheys?
Mitä häpeämme ja mistä olemme salaa ylpeitä?

Elokuvan herättämin ajatuksin jatketaan draamaharjoitteisiin, joilla tuetaan tarinankerrontaa, tuodaan kuuluville omia vahvuuksia ja kätkettyjä piirteitä. Ääni- ja liikeimprovisaatioilla unohdetaan virallinen minä ja mennään leikin kautta asiaan. Toisena kurssipäivänä aletaan valmistella omia, muutaman minuutin esityksiä ja puheenvuoroja. Esityksen voi tehdä myös parin kanssa. Käsikirjoitusluonnoksia työstetään yhdessä ja opettaja videoi haluttaessa harjoituksia ja esitykset.

Kurssi soveltuu erinomaisesti vaikkapa vapaaehtoistyötä tekeville ikäihmisille, jotka itseään säästämättä jakavat energiaansa. Kurssi sopii myös ikääntyneelle äidille ja hänen tyttärelleen (tai pojalle) tai isälle ja pojalle (tai tyttärelle).
Kurssilaisten toivotaan tuovan mukanaan yhden itselleen tärkeän esineen.

Kurssille mahtuu enintään 12 osallistujaa, jotta kaikki voisivat saada henkilökohtaista ohjausta.

Kurssin opettaja Anne Välinoro on työskennellyt reilut parikymmentä vuotta kulttuuritoimittajana ja teatterikriitikkona Aamulehdessä Tampereella. “Karvan verran” on hänen ensimmäinen elokuvansa.

Toimittajan työn ohessa hän on käsikirjoittanut, sovittanut ja ohjannut esityksiä ammattiteattereihin. Välinoron kirjoittama teos “Mikä rooli – näyttelijä Tampereelta” (2013) on osana kurssimateriaalia.

Kurssin ohjelma:

Lauantai
klo 09.00–12.00  Kurssin aloitus
klo 12.00–13.00  Lounas
klo 13.00–15.15  Opetusta
klo 15.15–15.30  Kahvitauko
klo 15.30–17.00  Opetusta
Iltapalaa voi ostaa aulakahvilasta omalla kustannuksella.
Sauna- ja uintimahdollisuus klo 18–20.

Sunnuntai
klo 08.00–09.00 Majoittujille aamiainen
klo 09.00–12.00 Opetusta
klo 12.00–13.00 Lounas
klo 13.00–14.30 Opetusta
klo 14.30–15.00 Päätöskahvit

Kurssin hinta 150€, sis. opetuksen ja ateriat. Kurssista lähetetään ennakkolasku.

Kurssimajoitus 40€/hlö/2hh/vrk ja 60€/1hh/vrk, sis. aamiaisen.

Ilmoittautuminen 14.11. mennessä: reception@sofia.fi  tai puh. 010–277 900.
Vapaita paikkoja voi tiedustella vielä ilmoittautumisajan päätyttyäkin.

Kurssi toteutetaan, mikäli siihen ilmoittautuu vähintään 7 osallistujaa.

Tervetuloa!